Lihasta.fi kokoaa yhteen ajankohtaista tietoa ja keskustelua kotimaisesta lihasta, sen tuotannosta ja kulutuksesta Suomessa.

Millainen on suomalainen lihantuotantoketju? Tietoa kotimaisesta lihasta, sen tuotannosta ja kulutuksesta Suomessa.

Mitä liha-alalla tapahtuu? Tutustu tuoreimpiin kirjoituksiin ja kannanottoihin.

Kotimaisen lihan viikko oli kouluissa 14.–18.11.2016 järjestetty teemaviikko, jonka aikana koululaisilla oli mahdollisuus tutustua kotimaisen lihan tuotantoon, käyttöön ja lihan matkaan tilalta ruokapöytään.

Mikä on Lihasta-viestintähanke? Lue lisää täältä.

Etsitkö tietoa kotimaisesta lihasta, lihantuotannosta tai lihan kulutuksesta Suomessa? Täältä voit hakea haluamaasi tietoa sivuston sisällöistä.

Kotimaisen lihan ympäristöedut ulkomaiseen verrattuna jäivät WWF:n lihaoppaassa vähälle huomiolle

WWF on julkaissut tänään 7.2. Suomessa Lihaoppaan, jossa tarkastellaan lihaa sen ympäristövaikutusten näkökulmasta. Arviointi perustuu eri arviointikriteereihin ja ohjaa kuluttajia kohti ympäristöystävällisempiä lihavaihtoehtoja “Käytä kohtuudella”-, “Harkitse”- ja “Vältä”-luokittelujen avulla. Oppaassa kotimaisen lihan ympäristöedut ulkomaiseen verrattuna jäivät kuitenkin vähälle huomiolle. On tärkeää muistaa, että Suomessa tuotetulla lihalla on merkittäviä ympäristöetuja ulkomaiseen lihaan verrattuna.

Oppaassa korostuvat erityisesti soijankäyttö ja erikoistuotantotavat. Esimerkiksi tavanomaisesti tuotettu suomalainen sian- ja broilerinliha ovat saaneet ”Vältä”-merkinnän rinnakkain brasilialaisen lihan kanssa, sillä WWF:n mukaan niiden ruokinnassa käytetään soijaa, jonka vastuullisuudesta ei ole takeita. On totta, että globaalilla tasolla runsas soijankäyttö on uhkana luonnon monimuotoisuudelle. Suomessa soijaa käytetään kuitenkin huomattavasti maltillisemmin kuin kansainvälisellä tasolla. Kotimaiset tuotantoeläimet saavat ravintonsa pääasiallisesti kotimaisesta viljasta ja nurmirehusta: naudat eivät syö käytännössä ollenkaan soijaa ja sikojen ruokinnassa soijaa käytetään arviolta vain 5–10 % ja broilereiden 14–18 %. Esimerkiksi broileri voi kuitenkin saada jo muualla Euroopassa yli 25 % ravinnostaan soijasta. Vastuullisen soijan käyttöä ja soijalle vaihtoehtoisia ravintolähteitä, kuten hernettä, härkäpapua tai rapsia, pyritään edistämään. Esimerkiksi sikojen ruokinnassa hyödynnetään myös muun teollisuuden kuten panimoteollisuuden sivutuotteita. Tavoitteena on, että Suomen kasviproteiinivarat ovat tulevaisuudessa riittävät eikä tuontisoijaan tarvitse turvautua.

Kotimainen naudanliha on puolestaan arvioitu keltaiseen ”Harkitse”-luokkaan, siinä missä vihreän maininnan on saanut esimerkiksi luomuliha. Tavanomaisestikin tuotetulla kotimaisella naudanlihalla on kuitenkin tärkeitä ympäristöetuja. Naudat syövät pääravinnokseen lähellä tuotettua nurmirehua. Nurmi sitoo hiiltä ja estää ravinteita valumasta vesistöön, mikä ehkäisee rehevöitymistä. Lisäksi noin 85 prosenttia kotimaisesta naudanlihasta on peräisin yhdistetystä maidon- ja lihantuotannosta, jossa maidontuotantoon tarkoitettuja eli maitorotuisia nautoja hyödynnetään myös lihantuotannossa ja esimerkiksi sonnivasikat kasvatetaan teuraseläimiksi, mikä on tehokas tapa tuottaa lihaa. Pihvikarja eli lihantuotantoon tarkoitetut liharotuiset naudat laiduntavat ja ehkäisevät siten luonnonlaitumien umpeenkasvua ja ylläpitävät Suomelle tärkeää perinnemaisemaa.

WWF nostaa myös esiin, että 70 prosenttia peltoalasta on lihantuotannon käytössä rehupeltoina ja laitumina. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Suomen olosuhteissa merkittävä osa maaperästä soveltuu heikosti ruokakasvien tuotantoon mutta hyvin nurmiviljelylle. Tämän ansiosta kotimaisen lihantuotannon rehuomavaraisuus on kaikkiaan noin 80 prosenttia. Pohjoisen sijaintinsa ansiosta Suomi soveltuukin hyvin eläinperäisen proteiinin tuottamiseen ja naudat hyödyntävät tehokkaasti ihmisravinnoksi kelpaamattoman nurmirehun, jonka tuotannolla pellot on saatu tehokkaasti hyötykäyttöön.

Ympäristötekijöiden lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että Suomessa tuotantoeläinten terveydenhuolto on kansainvälisesti vertaillen erinomaisella tasolla ja eläinten hyvinvoinnille ja tuotannon laadulle on korkeammat ja tiukemmat kriteerit kuin useimmissa muissa maissa. Osaavat tuottajat, viranomaiset sekä lainsäädäntö pitävät omalta osaltaan huolta siitä, että esimerkiksi sairauksia ennaltaehkäistään niin tehokkaasti, että antibioottien tarve on huomattavasti vähäisempi kuin muualla maailmassa. Erityisesti antibioottien vähäinen käyttö on merkittävä ero Suomen ja monen muun maan lihantuotannon välillä, sillä antibioottiresistenssi on merkittävä uhka niin ihmisille, eläimille kuin ympäristön monimuotoisuudellekin. Lisäksi Suomessa vesivarat riittävät hyvin myös maatalouden käyttöön.

Liha on yhä tärkeä osa suomalaisten ruokavaliota: 93 prosenttia suomalaisista kertoo syövänsä lihaa. Ravitsemussuositusten näkökulmasta suomalaiset syövät punaista lihaa kuitenkin jo nyt lähes suositusten mukaan: suositus on 500 g/viikko, kun lihaa syödään nyt noin 500–530 g/viikko.

Lihantuotannon ympäristökuormituksen tutkiminen ja ympäristövastuullisuuden huomioiminen koko elintarvikeketjussa onkin tärkeää. Myös Lihasta-hanke kannustaa kiinnittämään huomiota kulutetun lihan laatuun ja alkuperään ja haluaa korostaa, että mikäli syö lihaa, on suomalainen liha ympäristön kannalta ulkomaista lihaa parempi vaihtoehto. Kotimainen liha on myös suomalaisen elintarviketeollisuuden suurin toimiala, joka tuo Suomeen työtä, elinvoimaa ja ruokaturvaa.